"KALA SYÖ - MITEN MUUTEN SE ELÄISI"
Aforismi: E. Aarni, Tanskin vieraskirjassa v.1953
 
line decor
 
line decor
 
   
 

 
 
Yhdistyksen perustaminen

KALAKAIKUJA 50 VUODEN TAKAA

Puolen vuosisadan ikäiset, ajan kellastuttamat pöytäkirjat ja kansiot kertovat tapahtumasta Torniossa, joka sai liikkeelle ensin 24 miestä ja vain kuukautta myöhemmin satapäisen raavaan miesjokon. Yhdistävä tekijä oli yhteinen harrastus: urheilukalastus. Tornion VPK:n talossa tammikuun 26. päivänä vuonna 1947 pidettiin urheilukalastusyhdistyksen perustava kokous, jossa kokouksessa puheenjohtajan nuijaa paukutteli tullivartija A. Tolkki, sihteerinään P. Ponkala.

Perustettavan seuran nimeksi tuli: "Tornion- ja Muoniojoen urheilukalastajien yhdistys". Seuran ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Puheenjohtajaksi Kalle Huhta, sihteeri Veikko Vuento, muut jäsenet A. Tolkki, A. Sundell, A. Nummi ja J.O. Parman sekä varajäseniksi K. Pyykkö ja E. Savikuja. Seuralle hyväksyttiin säännöt, joista voi ottaa pykälästä 2 mainittuja tavoitteita tämän historiikin teemaksi. "Yhdistys on yhdyssiteenä kaikkien Tornion- ja Muoniojoessa urheilukalastusta harjoittavien kesken, edistää ja valvoo urheilukalastajien etuja ko. rajarajoissa ja pyrkii yhteistoiminnassa vastaavien ruotsalaisten yhdistysten kanssa vaikuttamaan siihen, että ko. rajajokien kalastussäännöissä otettaisiin huomioon urheilukalastajien oikeutetut edut. Yhdistys edistää jäsentensä keskuudessa urheilukalastusharrastusta ja pyrkii kalastusmajoja ja vesialueita hankkimalla sekä muutenkin helpottamaan jäsentensä kalastusmahdollisuuksia".

Näin oli tavoitteet asetettu ja varsinainen toiminta alkoikin todella ponnekkaasti. Yleisessä kokouksessa 26.6.1947 muodostettiin "ponsivaliokunta", joka laati pitkän kirjelmän Herra Lapinläänin maaherralle U. Hannulalle. Kirjelmässä otettiin voimakkaasti kantaa tekeillä olevaan uuteen kalastussääntöön ja Tornion- ja Muoniojoen kalastussopimukseen. Siinä esitettiin samanlaisia kalastusoikeuksia molemmin puolin rajaa. Kalastusaikaa joella haluttiin jatkettavaksi syyskuun 24. päivästä joen jäätymiseen saakka. Perusteena mm. seuraavaa: "Taimenen varsinainen nousuaika tapahtuu syyskuun lopulla ja lokakuulla, joten se silloin tarjoaisi urheilukalastusta harjoittaville pienkalastajille kalastushuvin lisäksi mahdollisuuden saaliiseenkin. Koska urheilukalastajat tällöin enää aniharvoin saavat lohia, jotka eivät olisi jo melkein poikkeuksetta kuteneita, ei tästä täden pitäisi koitua varsinaiselle lohikannalle vaaraa ja ainoastaanhan taimen kiinnostaakin uistinsoutajia." Ajankohtaista tässä vielä näin 50 vuoden jälkeenkin? Myös ehdotettiin yhdistykselle varata oma edustansa uutta sopimusta laadittaessa. Uittoyhdistykselle laadittiin oma kirjelmä, jossa vaadittiin enemmän ns. "venereikiä" puomien väliin.

Herra Lapinläänin Maaherra olikin toiminut yhdistyksen puolestapuhujana niin aktiivisesti, että hänet kutsuttiin Yhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 1948. Rauhoitusajat puhuttivat jäsenistöä jatkuvasti ja niihin ei oltu tyytyväisiä ollenkaan. Niinpä vuonna 1957 käännyttiin jäälleen kerran saman herran puoleen, jotta saataisiin lopullinen ratkaisu asiaan. Periaatteessa viranomaiset olivat yhtä mieltä yhdistyksen kanssa, mutta esteeksi muodostui verkkokalastuksen salliminen myös samanaikaisesti. Jälleen vuonna 1972 kirjelmöitiin saman asian puitteissa Rajajokikomissiolle, mutta yhtä laihoin tuloksin.

Vuoden 1953 toimintakertomuksesta voimme lukea seuraavaa:
"Vuoden kuluessa on tullut tuo Tornionjoen kalastuslaki taas päiväjärjestykseen. Puheenjohtajamme oli uhrautunut koko poppoon puolesta kieltäytymällä lunastamasta toista 200mk:n kalastuskorttia. Seurauksena oli luonnollisesti käräjätupa ja voitto ensimmäisessä asteessa. Yleinen syyttäjä vetosi hoviin ja puolestaan voitti, eikä ylemmäksi enää voi päästä, siis Tornionjoen kalamiehet saavat lunastaa nyt oikeuden päätöksen mukaan 2 kpl kalastuskorttia". Näin siinä kävi, mutta jäsenten yhteishengestä antoi hyvin kuvan, kun he keräsivät rahat keskuudestaan oikeudenkäyntikuluja varten, josta tuli ennakkotapaus.

70-luvun lopulla valittiin yhteinen toimikunta Haaparanta-Ylitornio urheilukalastajien kanssa. Toimikunta otti voimakkaasti kantaa yhteisiin asioihin ja kirjelmöi Rajajokikomissiolle. Se ehdotti mm. viikkorahoitusta Tenon malliin, yhtenäislupaa Torniojoelle, harrin pyynnin rajoittamista jäiden lähdöstä kesäkuun 10. päivään, mateen ja hauen pyynnin sallimista merroilla läpi vuoden, taimenen pyyntiajan jatkamista 15.9.:stä 15.10.:een. Lisäksi toimikunta otti esiin huolestumisensa joen saastumisesta, metsäojituksista ja soiden kuivauksesta. Myös Svansteinin puhdistamo, Rautaruukin saostusallas, maanviljelyn jäteviemärit, ankkuroidusta veneestä onkiminen virtapaikoissa, verkkopyynnin rajoitukset ja Outokumpu Oy:n tulo Tornioon ja sen mahdollisesti aiheuttamat haitat puhuttivat kalastukseen vihkiytyneitä. Yleisesti pelättiin lohikalan loppuvan koko joesta.

Johtokuntahan on aina se, joka toimintaa suunnittelee ja esittelee tärkeät ja enemmän tärkeät asiat. Vuoden 1950 johtokunta päätti mm. seuraavaa:
"Nimi ja johtosääntötaulukko majoihin. Ostetaan 3 kpl vahakansivihkoa sekä 3 kpl kansiota, johon laitetaan johtosäännöt, kalamajasäännöt ja jäsenluettelo sekä 3 kpl lyijykyniä".

Varainhankinta alkuaikoina ja vielä nykyisinkin perustui pitkälti jäsenmaksuihin. Tosin perustamisen jälkeen rahantarve oli suurin ja kaikesta pulaa. Majan ostoon järjestettiin velkakirjalainat, joita kukin jäsen sai lunastaa. Yhteiset juhlat Prännärissä kuljetuksineen kuuluivat kuvioihin. Vappuiltamat ravintolassa ja tanssi-illat toivat myös kaivattuja markkoja kassaan. Pilkki- ja ongintakilpailut olivat suuressa suosiossa ja saihan seura myös lahjoituksia paikallisilta liikelaitoksilta ja yksityisiltä. Venearpajaiset olivat monivuotinen perinne vaatien paljon työtä jäseniltään.

Seuran alkuaikoina ja kämppien hankintoja voimme lukea Yrjö Pohjolan kymmenvuotiskronikasta, joka löytyi asiakirjojen joukosta. Siinä hän piirtelee runomittaan ensimmäisestä kämpästä seuraavaan tyyliin:

"Siellä maistuis kahvi saikka, kun saatais vain kämpän paikka
mietti muori mietti vaari onhan Oravaisten saari.
Ajatus oli aivan oiva, saari hyvä ranta loiva.
Toimeen pojat ett kintut vilkkuu, me saadaan Pöykön maista tilkku.
Sehän kämpän alle riittää siitä Pöykköä saa kiittää.
Siihen kämppä pystytettiin ja takkaan tulet sytytettiin.
Ahkeruuden näkyi tulos, ei mennyt savu kämpäst ulos.
Ei tekijälle ole kaunaa vaikk’ tuli siitä savusauna."

Tekeville sattuu aina ja takka purettiinki pois. Tilalle tuotiin ”lämpöhella”, joka sitten lämmittikin luita. Kämpän maalaus oli myös tapahtumarikas:

"Kuka kämppään tarpeet haalii on ulkoisenät ilman maalii.
Esitettiin keltakultaa, mutt’ Jallu toikin punamultaa.
Lämmös’ hellan lekoteltiin ja maali kurriin sekotettiin.
Kun joki sumuun yöksi itki, niin nukahtivat maalaritkin.
Oli heinikossa aamukaste, kun Pöykkö karjan irti laskee.
Ei ne nuku pitkään öitä, vaan katsovat nyt maalitöitä,
joku nuuskii toiset maistaa on meille tehty aamiaista.
Nyt ylös ukot senkin ryönät, Pöykön lehmät maalin syövät.
Mä töminän kun hetken kuulin, ol kaikki lehmät punahuulin.
Toiset lehmiä kun rätki, toiset maalin seinään lätki."

Tarina ei kerro Pöykön lehmien lypsämästä maidosta. Oliko se mahdollisesti lievästi värivirheellistä vai aivan normaalin valkoista. Tämä ”YKKÖSEKSI” ristitty kämppä ostettiin puolustusvoimilta ja johtokunta oli varannut 50 000 markkaa sen ostoon, kun se myytiin huutokaupassa Tornion kirkon luona.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 

 
 

SPONSOREITA

mainos



 

 

Nettisivut Lohi-Armas